Mökin ulkoväri haettiin ympäröivästä luonnosta

Mökin ulkovärin valinta on vaikea, koska se on niin tärkeä osa mökin fiilistä. Värin valinnan pitäisi myös onnistua kerralla, koska värin muuttaminen jälkikäteen on kohtalaisen työlästä. Ulkoväri on kuitenkin tärkeä, koska se on yksi keskeinen tekijä siinä, että miltä mökki näyttää ulospäin.

Viime aikoina on tullut seurattua aika paljon uusien talojen ja mökkien valmistumista. Uskaltaisin veikata, että musta on tämän hetken suosituin väri. Valkoisia taloja rakennetaan myös paljon. Sen lisäksi näyttäisi, että harmaita ja siniharmaita taloja on myös paljon rakenteilla. Itse pohdin jossain vaiheessa, että mökki voisi olla väritykseltään tummahko. Minua kiehtoi ajatus vanhan tervatun riihen tai poltetun puun sävyistä.

Väri löytyi männyn kaarnan paloista

Meille on koko ajan ollut tärkeää, että rakennus istuu ympäristöön mahdollisimman luonnollisesti. Olemme tutkailleet ympäröivän luonnon värejä eri vuodenaikoina. Päärakennus sijaitsee sammalrinteen huipulla – sinisen järven ja sinisen taivaan puolessa välissä. Huipun molemmilla puolilla on vihreää – alhaalla sammalrinne ja yläpuolella mäntyjen ja muiden puiden vihreät oksistot. Väliin jää mäntyjen rungot ja Villa Sammalrinne. Rakennusten väriä lähdettiin siis etsimään mäntyjen rungoista.

Väripalaveriin kokoonnuttiin arkkitehtien eli Jaanan ja Larsin luokse. Lars oli käynyt hakemassa metsästä männyn kaarnaa eri sävyissä, joiden avulla pohdimme eri värien vaikutusta rakennuksen ilmeeseen. Männyn värejä etsittiin Tikkurilan värikartasta ja lopulta päädyimme kolmeen potentiaaliseen väriin. Värit olivat hyvin lähellä toisiaan, joten viime kädessä valintaa tehtiin enemmän sävyjen perusteella.

Kävimme vielä myöhemmin vertailemassa näitä valittuja sävyjä mm. rautakaupan maaliosastolla ja tontilla tietysti entistä tarkemmin katsottiin ympäristön värejä. Muutaman viikon pohdinnan seurauksena valinta oli kuitenkin hyvin helppo. Finaaliehdokkaista Mänty (5055) tuntui liian punaiselta ja Tatti (5071) liian ruskealta. Valituksi tuli Sora (5063).

Mielestämme vaalea Sora sopii meidän mökkiimme erinomaisesti ja väritys sointuu hyvin niin soraharjuun kuin mäntyjen runkoihin. Arkkitehti Lars on välillä kutsunut mökkiä temppelimäiseksi rakennukseksi harjun huipulla. Ehkä vaalea sävy sopii hyvin myös tähän temppeli-mielikuvaan. Nyt mökin rannan puolen korkeat pylväät voi halutessaan nähdä temppelin pylväikkönä.

Kaikki rakennukset samalla värillä

Yksi keskeinen päätös oli myös se, että sekä päärakennus, sauna että talousrakennus maalataan samalla värillä. Rakennukset muodostavat kokonaisuuden ja yhtenevä väritys korostaa tätä yhteyttä.

Rakennukset myös maalataan kokonaan samalla värillä eli rakennuksiin ei tule mitään tehostevärejä niin, että esimerkiksi terassin kattoa kannattelevat pylväät olisivat eri värisiä. Pintakäsittelyä ei tehdä täysin peittävällä maalilla, koska haluamme, että puiden syyt ja muodot näkyvät rakennuksessa. Tarkoitus ei siis ole peittää puun pintaa vaan säilyttää ja korostaa oksien ja vuosikasvujen muotoja.

Ulkoverhoilulaudat on laitettu tällä viikolla tilaukseen ja ne pohjamaalataan valitulla sävyllä jo tehtaalla. Näin siis tämä väripohdinta on nyt saatu loppuun. Tuntuu hyvältä, koska pikkuhiljaa tästä kaaoksesta ja sadoista yksittäisistä detaljeista ehkä alkaa rakentua jotain valmista.

2 vastausta artikkeliin “Mökin ulkoväri haettiin ympäröivästä luonnosta”

  1. Rakentaminen on taidetta. On upeaa aikanaan nähdä miten taideteos istuu ja elää maisemassa. Uskon, että olette onnistuneet luomaan jotakin ainutlaatuista. Parhain terkuin Taisto.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *