Keittiö kalusteet: Saarnia, mustaa ja kuparia 2/2

No niin, niinhän tässä kävi, että edellisestä kirjoituksesta on pieni ikuisuus. Mökin valmistuminen vei yllättävän paljon aikaa ja energiaa. Hommat eivät loppuneetkaan ihan juuri silloin, kun mökki valmistumisen jälkeen otettiin käyttöön. Keksin vielä siinä samalla käynnistää Instagramissa #101tyiskohtaa -julkaisusarjan, joten tämä blogi on jäänyt ihan liian vähälle huomiolle. Nyt kuitenkin aion parantaa tapani ja kirjoitan myös tänne.

Olimme jo siis etukäteen valinneet mustat Festivon kylmiön ja viinikaapin, joten musta väri oli luonnollinen valinta myös keittiösaarekkeen istuinsyvennykseen. Mustan pariksi halusimme jonkun luonnonmateriaalin, joten päädyimme valitsemaan kaappeihin ja laatikoihin saarniviilutetut ovet. Yläovet toteutettiin vetimettöminä ja alaoviin ja laatikoihin valitsimme kuparinväriset vetimet.

Pitkällisen arvonnan päätteeksi päädyimme myös siihen, että keittiön työskentelytasot toteutetaan mustalla graniitilla. Mustaan graniittitasoon upotettiin Tapwellin mustaa kromia oleva allas. Keittiön hana on myös Tapwellin, mutta se on kuparinen. Hanassa on ulosvedettävä suihkuosa, joka helpottaa esimerkiksi isojen marjaämpäreiden pesemistä.

Myös muut keittiön kodinkoneet ovat näkyviltä osilta mustia. Keittiön väreissä korostuvat selkeästi musta, vaalea saarni ja kupari ja tietysti vaalean vihreä, joka tulee linoleumilattiasta.

Työtason valoksi led-nauha ja kalusteeseen upotettava liesikupu

Opdecon näyttelytilassa kiinnitin huomiota todella tyylikkääseen työtason valaistuksen toteutukseen. Led-nauha oli upotettu yläkaappien alareunaan seinäkaapin alle tulevaan viilulevyyn. Valolistalle on jyrsitty oma kolonen viilulevyyn yhtenäisenä koko tason matkalta. Näin led-valolista ei näy juuri ollenkaan ja kulkee koko työtason matkan kaapiston etureunassa. Led-lista valaisee tasaisesti, kun lista kulkee yhtenäisenä myös astiakaapin ja liesituulettimen kohdalla.

Liesikuvuksi etsittiin Savon uusi kaappiin kokonaan upotettava dGH-m37 RST – malli. Opdecon kanssa vielä erityisesti tarkastettiin, että liesituuletin saadaan asennettua niin, että valolista mahtuu kulkemaan sen etupuolella. Kokonaan kaappiin upotettava malli on todella hyvä, koska näin saatiin taas keittiön ilmettä vähän rauhallisemmaksi. Ja nyt puolen vuoden kokemuksella voi sanoa, että yläkaappien etureunasta ulospäin työntyvää lippaa ei liesikuvussa tarvita, vaan aivan riittävällä teholla Savon kupu imee hajut ja höyryt ulos.

Yläkaappien korkeutta arvottiin jonkun verran, kun mietittiin minkä korkuinen ikkuna halutaan työtasojen taustaksi. Halusimme, että ikkunasta näkee kivasti ulos keittiössäkin puuhaillessa, joten ylä- ja alakaappien väli on nyt 58 cm. Väli on ehkä vähän normaalia korkeampi, mutta ihan hyvin yläkaappeihin ylettää myös tällainen keskimittainen ihminen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *